Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme selaimen päivittämistä uudempaan versioon.

Sata tarinaa Liperistä

 

 

Vuosien 2021 ja 2022 aikana kerättiin Leader-projektissa ”Sata tarinaa Liperistä” äänitallenteita kunnan eri kyliltä. Projektin päätarkoituksena oli matkailun edistäminen tarinankerronnan avulla. Kerätyt tarinat ovat Liperin eri kyliltä, ja niiden avulla paikalliset tutustumiskohteet saavat lisää matkailullista houkuttelevuutta.

Äänitallenteita saatiin kerättyä 98 kappaletta, ja lisäksi seuralle toimitettiin 20 kirjoitetussa muodossa olevaa tarinaa tai dokumenttia. Kun useimmissa äänitallenteissa on useampiakin erillisiä tarinoita, niin nimettäköön projekti juhlallisesti uudestaan: ”Kaksi sataa tarinaa Liperistä”.

Tarinoita kerättiin Roukalahdella, Mattisenlahdella, Ylämyllyllä, Viinijärvellä ja Liperissä järjestetyissä tapahtumissa. Koska nämä olivat vain kokoontumispaikkoja, niin tarinoita on myös edellä mainittujen kylien naapurikyliltä. Kerrotuista tarinoista voi huomata mielenkiintoisen piirteen: Kunkin kylän elämä on nivoutunut jonkin pääaiheensa ympärille. Roukalahdella se on Lappalaisen hiihtäjäveljekset, Mattisenlahdella kaupankäynti Pyhäselän ylitse Joensuuhun, Viinijärvellä Taipaleenjoki, Liperissä urheiluseura ja kirkko, ja Ylämyllyllä tietysti varuskunta.

Matkailukäyttöön sopivimmat tarinat muokattiin edelleen kirjoitettuun muotoon ja äänitallenteita stilisoitiin. Kaikki kerrotut tarinat ovat kuitenkin tällä sivulla muokkaamattomina tallenteita liperiläisten ja ulkopaikkakuntalaisten kuunneltavina. Niillä voi myös olla käyttöä paikallishistorian tutkimuksessa.

Kiitämme lämpimästi kaikkia tarinankertojia. Ihmisen äänellä toiselle ihmiselle kerrotut tarinat tuovat oman, mielenkiintoisen kuvansa ajasta joka on eletty, mutta jota ei enää ole. Tarinat ovat myös hauskoja, ja niistä kuulee lempeän tai huvittuneen hyväksynnän silloinkin, kun kerrotaan tapahtumista, jotka olivat vähemmän hyväksyttäviä. Aika muuttuu mutta ihminen ei, ja sen näistä tarinoista voi kuulla. Ja sen kuulemiseksi nämä tarinat on tallennettu.

Mikä mies on Mono-Mononen, kuinka Pyhäselän jäällä voi olla veturi, ja miten liittyvät toisiinsa pyykkipata ja Kekkonen-Kekkonen-Kekkonen. Vastaukset selviävät tästä alta kuuntelemalla ja lukemalla.

 

Roukalahden tarinat

 

 

Liperin kirkonkylän tarinat

 

 

Mattisenlahden tarinat

 

 

 Viinijärven tarinat

 

 

 Ylämyllyn tarinat

 

 

 Tarinat teksteinä

 

     
  Kompero

Käsämän kasarmialue

Luovin alue

 

  Liperin kk

Osuuskaupan tyttö

Osuuskauppa palaa

Kalastusta Kirkkolahdella

Kirkkosuon kuivatustyömaa

Uimalaitos

Merkityksellisiä paikkoja

Puita pesään   

Paluupallo

Liperin tiilitehdas

Liperin vesitorni

  

  Roukalahti

Muurari Nenonen

Muistelo Toivo Nenosesta

Toivo Nenonen, entisajan elämää

Toivo Nenonen, muisteloita

Laulu Telmonjärvelle

Kuvia, Aapeli Nenonen

Antti Lappalaisen kauppa

Omar Sharif

  

  Salokylä

Häyrynlahdentie

 

  Viinijärvi

Leipomo-Kahvila Pullapulju

 

   Mattisenlahti

 Muistoja Mattisenlahdesta